Yhteistä joulunalushetkeä vietettiin puheenjohtajan kotona
12.11.2019
Yhdistyksen puheenjohtaja Kerstin Ehnholm oli kutsunut yhdistyksen jäseniä kotiinsa kuuntelemaan Tölö gymnasiumin musiikkiluokalta tulevien nuorten esittämää musiikkia ja laulua. Vieraita oli kolmisenkymmentä.
Teksti ja kuvat: Rolf Mikkola
Syksyn Asiantuntijatapaaminen Urheassa 22.10.2019
Parikymmnentä suselaista kokoontui 22.10.2019 Mäkelänrinteen uintikeskukseen kuulemaan pääkaupunkiseudun urheiluakatemian historiasta ja tulevista suunnitelmista. Esittelijänä toimi akatemian monitaituri ja Mäkelänrinteen lukion apulaisrehtori Simo Tarvonen.
Akatemian kasvu on ollut huimaa. Matkalla on ollut runsaasti haasteita ja etenkin huippu-urheilukentän pirstoutuminen on monesti ollut tulppana nopeammalle kehittymiselle. Vuonna 2012 alettiin suunnittella urheiluhallin rakentamista lukion ja uintikeskuksen välimaastoon. Seurasi useamman vuoden vääntöjä erityisesti kaavoituksen osalta. Sinnikkäällä työllä hanke kuitenkin eteni ja rakennustyöt aloitettiin kesällä 2019, valmistumisen pitäisi tapahtua toukokuussa vuonna 2021.
Urhea-kampus tulee sisältämään monipuolisen urheiluhallin sekä myös 177 asukkaalle tarkoitetun opiskeluasuntolan. Näin urheilija saa kaiken tarvitsemansa ”samalta luukulta” – valmennuksen, opiskelun, asumisen, ruokailun ja terveydenhuollon. Kaiken kaikkiaan ehkä merkittävin hanke huippu-urheilun kehittämistyössä.
Teksti ja kuva: Rolf Mikkola
Teksti: TPohjoismainen urheilujohtajasenioreiden konferenssi Odensessa Tanskassa 30.8. - 1.9.2019
Kuluvan vuoden 2019 konferenssi järjestettiin perinteitä noudattaen, ohjelmassa oli Odensen kaupungin vastaanotto, liikuntapoliittinen seminaariosuus, kulttuuriohjelmaa sekä sosiaalista yhdessäoloa. H.C. Andersenin synnyinkaupunki oli tutustumisen arvoinen kohde.
Seminaarissa esiteltiin tuoreita tutkimuksia vanhemman väestön liikunnan edistämisestä. Tanskan kulttuuriministeriön vuonna 2004 perustama Idrettens Analyseinstitut (IDAN) on viime vuosina panostanut mm. yhä kasvavan vanhemman väestön osuuden liikuntatarpeiden selvittämiseksi. Sport Event Denmarkin johtaja totesi omassa esityksessään, että Tanska on maailman tehokkaimpia maita hankkimaan ”kovan luokan” urheilutapahtumia maahan. Kysymykseen yhteispohjoismaisesta yhteistyöstä hän hämmentyneenä totesi, että sitä ei tehdä, koska maat kilpailevat järjestelyoikeuksista keskenään.
Play The Game on kasvanut urheilun suureksi kansainväliseksi ja eettiseksi verkostoksi. Verkoston kansainvälinen vastuuhenkilö kertoi, miten muutama toimittaja pääsi jäljille kansainvälisissä lajiliitoissa tapahtuneesta korruptiosta ja dopingista. Selvitystyö oli 1990-luvulla kuolla kehtoonsa, ennen kuin amerikkalaiset veroviranomaiset alkoivat kiinnostua eräiden urheilujohtajien mystisistä rahoista.
Esitelmä oli kuin suoraan salapoliisitarinasta.
Konferenssin aikana pohdittiin syitä tapahtuman osanottajamäärän puolittumiseen. Isäntämaasta oli vain yhdeksän osanottajaa ja Suomesta ainoastaan kolme. Suomalaisten poisjäämisessä oli monta selitystä, ajankohdan siirtyminen viikolla, hankalat kulkuyhteydet, turhan isot kustannukset, tanskan kieli… Ruotsi on kahden vuoden päästä järjestelyvuorossa (20. konferenssi) ja ruotsalaiset miettivä mitä tehdä.
Ensimmäinen pohjoismainen kokous urheilujohtajasenioreiden kesken järjestettiin Ruotsin Riksidrottsvännerin (RV) ehdotuksesta 30.6.1984. Ydinjoukko Ruotsista ja Suomesta matkusti Ahvenanmaalle Maarianhaminan pormestarin Nils Dahlmanin kutsusta. Kokouksessa päätettiin, että vastaavat kokoukset järjestettäisiin jatkossa joka toinen vuosi. Suomalainen järjestö oli perustettu vuonna 1982 Ruotsin mallin mukaan ja tapaamisten osanottajamäärä kasvoi vähitellen, kun Norja perusti oman järjestönsä vuonna 1988 ja Tanska vuonna 1991. Suomi on toiminut isäntänä viisi kertaa, viimeksi vuonna 2015 Ahvenanmaalla. Mielenkiintoista kyllä Reykjavikissa järjestettiin konferenssi vuonna 1993, vaikka Islanti ei sittemmin ole osallistunut yhteispohjoismaiseen toimintaan. Viro perusti oman järjestönsä 2015 ja on sen jälkeen osallistunut pienellä delegaatiolla.
Teksti: Kerstin Ehnholm
SuSen vierailu Porkkalassa 16.5.2019
Suomen Urheilujohtajaseniorit 17 jäsenen vahvuisena matkasi 16.5. kevätretkelle Porkkalaan. Saimme yksityiskohtaista tietoa Porkkalan parenteesista eli ajasta, jolloin Neuvostoliitto vuokrasi (miehitti) alueen rauhanehtojen mukaisesti. Matkalla tutustuimme Degerbyn kylässä sijaitsevaan riemukaareen Pirkkalan Kabanovintiellä. Samassa kylässä sijatsevassa Igor-museossa kuulimme mielenkiintoisen ja asiantuntevan Alexander Johansonin esityksen miehitysajan historiasta. Päiväkahvit tarjottiin Rosenbergin kyläkonttorissa. Sieltä matka jatkui Sjundbyn kartanoon, jossa Adlercreutzin suku on hallinnut tilaa viimeiset 300 vuotta ja joka edelleen on asuttu. Viimeisenä eteppina kävimme Kalsarbyn hautausmaalla, jossa sijaitsee parenteesin aikainen venäläinen hautausmaa muistomerkkeineen.
Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja avartava sukellus Suomen historian merkittävään jaksoon.
Teksti ja kuvat: Rolf Mikkola
Viron urheilujohtajaseniorit vierailulla Helsingissä
Seitsemän tiedonnälkäistä Viron urheilujohtajasenioria saapui torstaina 24.4 Helsinkiin SuSe:n puheenjohtajan Kerstin Ehnholmin kutsumana. Päivämatkan ohjelma oli tiivis. Aluksi oli vuorossa vierailu opetus- ja kulttuuriministeriöön. Ministeriön liikuntaosaston johtaja Tiina Kivisaari esitteli strategisia valintoja, joista tärkein oli yleisesti liikkeen lisääminen, josta hyötyinä ovat hyvinvointi, terveys ja talous. Yhtenä painopisteenä on vammaisten saaminen mukaan toimintaan tasa-arvoisesti. Myös poikkihallinnollinen työ on johtajan työlistalla. Vuonna 2019 panostetaan voimakkaasti yhteistyötyöhön Kiinan kanssa. Ihastusta herätti Kivisaaren liikuntatyön sydän, josta löytyy runsaasti haastavia aiheita.
Ministeriöstä joukkue suuntasi Oodiin, jossa oli lyhyt tutustuminen ja jossa nautittiin maukas keittolounas.
Oodista matkattiin Liikunnan taloon Pitäjämäellä. Isäntä toimi Teemu Japisson, joka esitteli SUEK:in toimintaa. Perinteisen anti-dopingtoiminnan rinnalle haasteiksi ovat nousseet kilpailumanipulaation tarjonta, katsojaturvallisuus sekä häirintä. Esittelyssä oli myös SUEK:in hallinto ja sen haasteet.
Teksti ja kuvat: Rolf Mikkola