Lahti ON liikuntakaupunki
24.10.2025
Lahden asema urheilukaupunkina on viime aikoina asetettu julkisesti kyseenalaiseksi. Todellinen tilanne selvisi urheilujohtajasenioreille, kun yhdistyksen hieno maakuntamatkojen sarja tällä kerralla…

Simo Tarvonen toivotti URHEAN puolesta tervetulleiksi ja toivotti mielenkiintoista matkaa postimerkkien ja olympialaisten maailmaan.
Mitä filatelia eli postimerkit, leimat, ehiöt, vihkot ja niin edelleen kertovat vuosien 1896-2016 kesäolympialaisten historiasta. Tätä mielenkiintoista asiaa Heurekan entinen johtaja, professori Per-Edvin Persson valotti Urheaan kokoontuneille Suomen Urheilujohtajasenioreiden jäsenille tiistaina 11.11.2025.
Perssonin mukaan lähes aina olympiakisojen järjestäjämaat, mutta myös osallistujamaat ovat julkaisseet kisoihin liittyviä postimerkkejä. Itse asiassa hänen mukaansa olympiateema on filateliaa harrastavien suosituin aihe. Olympiaurheilijoista on julkaistu postimerkkejä myös, vaikka eivät olisi kisojen yhteydessä merkkeihin päässeet.
Yhteensä postimerkkejä on kisojen historian aikana julkaistu noin 30000 kappaletta. Aiheina ovat olleet muun muassa kisapaikat, lajit, välineet, itse urheilijat - ja vähäisessä määrin myös urheilujohtajat.
Myös peruuntuneista kisoista on valmisteltu postimerkkejä, kuten Helsinkiin vuodeksi 1940 suunnitelluista. Vuoden 1952 Helsingin kisojen merkeissä kuvituksena olivat stadion sekä lajeina jalkapallo ja uimahyppy. Helsingin kisojen postileimoissa näkyi erikseen eri lajien suorituspaikat.
Postimerkit ovat usein olleet myös osa kisojen rahoitusta. Esimerkiksi historian ensimmäisiin nykyaikaisiin olympialaisiin Ateenaan 1896 merkeillä kerättiin noin 200000 drakmaa kisojen taloutta turvaamaan, mikä tosin vastasi vain osaa kisojen budjetista. Ateenan kisojen yhteydessä julkaistiin kaikkiaan 12 postimerkkiä.
Mielenkiintoinen yksityiskohta Ateenan olympialaisista on se, että naiset pääsivät voittajaluetteloihin, vaikka tuolloin naiset eivät saaneet osallistua kisoihin. Tämä johtui siitä, että naiset olivat kilpailuihin osallistuneiden hevosten omistajia, Persson hymyilytti kuulijoitaan.
Olympialaista useita kultamitaleja saalistaneet urheilijat ovat olleet hyvin esillä myös postimerkeissä. Olympiahistorian kovin kultamitalirohmu on ylivoimaisesti USA:n uimari Michael Phelps 23 kultamitalilla. Yhdeksään kultaan ja sitä myötä merkkeihin ovat yltäneet muun muassa Suomen juoksijasuuruus Paavo Nurmi, yhdysvaltalaisuimari Mark Spitz sekä Neuvostoliiton voimistelija Larissa Latynina.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana voi mainita, että Suomen Ville Ritola, joka saavutti urallaan viisi kultamitalia eri juoksumatkoilla, esiintyy vain yhdessä Paavo Nurmen postimerkin kulmassa, Persson kertoi.
Persson on olympiakisojen postimerkkien lisäksi muutenkin alan osaava ja ahkera harrastaja. Eräänlaisen sysäyksen perehtyä nimenomaan kesäolympialaisten postimerkkeihin Persson sai ruotsalaisen urheilujohtajan Bengt Seveliuksen postimerkkiharrastuksesta. Sevelius taas oli myös Perssonin vaimon, Birgitta Kervisen ystävä ja kollega.
Tällä olympiakisojen postimerkkeihin ja siihen liittyvällä harrastuksella olen halunnut kunnioittaa Seveliuksen muistoa, Persson totesi.

Suomen Urheilujohtajaseniorit ry (Y-tunnus 1951948-6) on entisten ja nykyisten urheilujohtajien foorumi, joka edistää suomalaista urheilujohtamista.
Finlands Idrottsledarsseniorer rf är ett forum för idrottsledare som strävar till att påverka idrottsledarskapet.
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä henkilö, joka on toiminut urheilujohtajatehtävissä useita vuosia tai on muuten merkittävällä tavalla vaikuttanut urheilun kehittämiseen ja joka on täyttänyt 50 vuotta.
Yhdistyksen jäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus.
Vapaamuotoisen jäsenhakemuksen voi toimittaa yhdistyksen sihteerille Vesa Lappalainen - vesa.lappalainen(at)kotikone.fi
Tapahtumista ja uutisista viestimme kaikille urheilujohtamisesta kiinnostuneille verkkosivustollamme, tapahtumissa ja Facebookin kautta.
Jäsenille viestimme erikseen myös sähköpostilla ja jäsentapahtumissa.
Tykkää Suomen Urheilujohtajaseniorit ry:n Facebook-sivusta. Herätetään yhdessä keskustelua urheilujohtamisesta!
24.10.2025
Lahden asema urheilukaupunkina on viime aikoina asetettu julkisesti kyseenalaiseksi. Todellinen tilanne selvisi urheilujohtajasenioreille, kun yhdistyksen hieno maakuntamatkojen sarja tällä kerralla…

15.5.2025
Urheilujohtajaseniorit palkitsi aktiivisia liikuttajia Suomen Urheilujohtajaseniorit palkitsi kaksi urheilun vapaaehtoistyöntekijää liikunnan kansalaistoimintapalkinnolla torstaisessa…

20.3.2025
Apulaisprofessori Arja Sääkslahti: Aikuiset mahdollistavat tai estävät lasten liikkumisen Lasten liikkumisen kannalta on oleellista ovatko vanhemmat mahdollistamassa vai estämässä sitä. Tämä oli…
