2024

Suomen Urheilujohtajaseniorit ry-Finlands Idrottsledarseniorer rf

VUOSIKERTOMUS 2024

Yleistä

Vuosi 2024 oli yhdistyksemme 42-toimintavuosi.  Toiminta keskittyi jäsentapahtumien läpivientiin.

Vuonna 2024 yhdistyksen toiminta perustui yhdistyksen voimassa olevalle strategialle. Susen edustajat osallistuivat Olympiakomitean info ja jäsentilaisuuksiin sekä vuosikokoukseen.

Vuoden merkittävin tapahtuma oli Sukupolvet Kuninkaantiellä -konferenssin järjestäminen Vantaalla. Konferenssin ohjelma sai kiitosta sen monipuolisuudesta ja senioriteetin laajasta huomioimisesta.

Vuoden 2024 aikana jäsenistö osallistui aktiivisesti jäsentapahtumiin. Yhteyttä jäseniin ylläpidettiin pääasiallisesti sähköpostin, urheilujohtajaseniorit.fi -kotisivujen, FB-sivujen ja Uutiskirjeen kautta.  

Kerstin Ehnholmin kirjoittama yhdistyksemme 40-vuotishistoriikki ilmestyi pohjoismaiseen konferenssiin.

Jäsenet

Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 119. Uusia jäseniä liittyi 7 ja eroanomuksia oli 11. Jäseneksi voi liittyä henkilö, joka on toiminut urheilujohtajatehtävissä useita vuosia tai on muuten merkittävällä tavalla vaikuttanut urheilun kehittämiseen ja on täyttänyt 50 vuotta. Yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenet.

Vuoden 2024 aikana yhdistyksen jäsenistä poisnukkui kolme.

Hallitus
Yhdistyksen hallitukseen kuuluivat puheenjohtaja Birgitta Kervinen, varapuheenjohtaja Mikko Vanni sekä jäsenet Leena Harkimo, Harri Järvinen, Tarmo Pipatti, Anneli Pönkkö ja Kyösti Vesterinen. Hallituksen sihteerinä toimi Vesa Lappalainen. Hallitus piti yhteensä yhdeksän (9) kokousta. Kokousten määrä johtuu pohjoismaiden konferenssin järjestämiseen liittyneistä asioista. Kokouksiin pystyi osallistumaan myös etänä. Kokouksista yksi pidettiin teams-yhteydellä.  
Toimintakalenteri

Tammikuu
Vuodelta 2023 siirtynyt maakuntamatka toteutettiin 23.-24.1. Tampereelle. Matkan aikana tutustuimme Nokia-areenaan, Vapriikkiin ja Tampereen tuomiokirkkoon. Saimme erittäin kattavan esityksen Tampereesta tapahtuma- ja urheilukaupunkina. Maakuntamatkalle osallistui 38 seuramme jäsentä ja ystävää.

Huhtikuu
Seuramme vuosikokous järjestettiin 4.4. huippu-urheilukeskus Urheassa. Tilaisuuden aluksi Urhean toimitusjohtaja Simo Tarvonen kertoi ajankohtaiset uutiset keskuksen toiminnasta.

Vuosikokouksen puheenjohtaja toimi Tom Gordin. Läsnä oli 26 jäsentä. Kokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2023 sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2024. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Birgitta Kervinen. Hallituksen jäseniksi valittiin Leena Harkimo, Harri Järvinen, Tarmo Pipatti, Anneli Pönkkö, Mikko Vanni ja Kyösti Vesterinen.

Vuosikokous kutsui ensimmäisiksi kunniajäseniksi Kerstin Ehnholmin ja Carl-Olof Homenin.

Suomi oli vuorossa vastaanottamaan Riksidrottsvänner rf:n Torsten Tegnerin stibendin, jonka sai Huvudstadbladetin toimittaja Filip Saxén Tukholmassa 16.4.2024. Samalla markkinoitiin tulevaa pohjoismaista konferenssia.

Toukokuu
Toukokuu oli aktiivista konferenssin järjestämistä, ohjelman valmistamista ja ilmoittautumisten vastaanottamista.

Kesäkuu
Sukupolvet Kuninkaantiellä -konferenssi järjestettiin 14.-16.6. Break Sokoshotelli Flamingossa. Pohjoismaiden ja Viron urheilun seniorijärjestöt esittelivät toimintansa ajankohtaiset asiat ja keskeisimmät tulevaisuuden näkymät.

”Sukupolvet Kuninkaantiellä - Generationer på Kungsvägen - Generations on the King´s Road” - konferenssi lisäsi ikäymmärrystä, senioritoiminnan arvostusta ja sitä kautta yhteiskunnallista merkitystä kannustaen uudistumiseen. Urheiluministeri Sandra Bergqvist avasi konferenssin. Ensimmäistä kertaa olivat lavalla yhdessä EK:n ja SAK:n edustajat kommentoimassa Tuulikki Petäjäniemen esitystä Miten lisäämme ikäymmärrystä ja hyödynnämme senioriteettia.

Konferenssi nosti esiin kansainvälisen liikuntapolitiikan tilanteen sekä kaupunkien ja liikuntajärjestöjen yhteistyön vaikutuksista kansalaistoimintaan. Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen yhdessä liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahden kanssa kertoivat tästä visionäärisenä esimerkkinä hyvästä yhteistyöstä paikallistasolla.

Konferenssin päätöspäivänä saimme tutustua tiedekeskus Heurekaan ja kuulla miten kesäolympialaiset näkyvät postimerkeissä.

Konferenssiin osallistui Suomesta 40, Ruotsista 9, Norjasta 6 ja Virosta 5. Tanskasta ei osallistunut yhtään, koska heidän järjestönsä on ilmoittanut olevansa tauolla.

Syyskuu
Syyskuussa järjestettiin konferenssin vapaaehtoisille pienimuotoinen kiitostilaisuus. Samalla tehtiin jälkiarviointi. Yhteenvetona kirjattiin konferenssin onnistuminen ja Suomi toteutti uudenlaisen konferenssin paikallisten toimijoiden kanssa.

Lokakuu

Kolmas lounastapaaminen järjestettiin 30.10. ensimmäistä kertaa ravintola Mamma Rosan Rosa-kabinetissa. Aiheena oli Urheilujournalismi ja puhujina olivat toimittaja Kari Väisänen ja kustantaja Henrikki Timgren. Lounaalle osallistui 43 jäsentä ja ystävää kuuntelemaan ja keskustelemaan Johanna Aatsalon kirjasta ’’Paljastus – tarina doping-uutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa’’.

Marraskuu
Yhdistyksen edustajat puheenjohtaja Kervinen, varapuheenjohtaja Vanni, sihteeri Lappalainen ja kunniajäsen Ehnholm osallistuivat Ruotsin, Norjan ja Suomen yhteiseen keskustelutilaisuuteen koskien pohjoismaisen urheilujohtajasenioritoiminnan tulevaisuutta. Aloitteen tapaamiselle teki Norja. Kokous järjestettiin Tukholman olympiastadionin pyöreässä tornissa.

Joulukuu
Joulukuun aikana valmistelimme talvimatkaa Tarttoon ja aloitimme vuoden 2025 tapahtumien valmistelun.

Talous

Pääasiallisin tulonlähde olivat jäsenmaksut ja tapahtumien osallistumismaksut. Vuoden suurin taloudellinen tapahtuma oli Sukupolvet Kuninkaantiellä -konferenssi. Taloudellisesti saimme tapahtuman onnistumaan myös hyvin. Suuri kiitos kuuluu seuraaville tukijoillemme: Vantaan kaupunki, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Olympiakomitea, Tiedekeskus Heureka, EK, SAK, Helsingestiftelse, Tre Semeder Stiftelse ja BowlCircus. Vuoden aikana yhdistys perusti Kerstin Ehnholm -rahaston.

Tilikauden tulos oli +5812,90 euroa.

Vuoden tärkein tapahtuma oli pohjoismaiden ja Viron yhteinen konferenssi ''Sukupolvet Kuninkaantiellä''