Urheiluvaikuttaja Kerstin Ehnholm

6.5.2021

Edunvalvojan käsissä on ollut 30 lain lista ja tarvittavat toimenpiteet.

Mitä mielen päällä

Mieheni kanssa meillä on pieni yritys ja tänään on yhtiökokous. Valmistelen myös Suomen Urheilujohtajasenioreiden hallituksen kokousta. Ajatukseni ovat perheen, lasten, lastenlasten ja yhdistysteni ympärillä.

Mistä nyt pitäisi puhua liikunnassa ja urheilussa

Olen huolissani yhdistystoiminnan kehittymisestä, jotta se ei vallan muuttuisi yritystoiminnan kaltaiseksi, ja jotta ihmiset voisivat olla mukana. On huolestuttavaa, jos tavalliset yhdistysihmiset eivät kelpaa, vaan tarvitaan hallintoon vain erityisosaamista, se tie on tuhoisa.

Pienellekin yhdistykselle tulee helposti paristentuhatta euroa hallintokuluja. Lisäksi yhdistyksen pitää jo osata olla työnantaja, vaikka sillä olisi vain yksi tuntityöläinen. Kunnat laittavat yhdistyksiäkin kilpailemaan hintatarjouksillaan.

Olen luonteeltani edunvalvoja, näen koko ajan asioita, joita tulisi parantaa.

Taustasi urheilussa johtajana ja vaikuttajana kolmella lauseella

Olin noin 16 vuotta opetusministeriössä ensin nuorisopuolella, sitten tieteen ja taiteen puolella ja lopulta liikuntapuolella. Käsieni kautta ovat kulkeneet monet kuntiin, koulutukseen, tutkimukseen ja järjestöavustuksiin liittyvät asiat. Siirryin SVUL:iin ja Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry:stä jäin eläkkeelle. Kattojärjestössä vastasin edunvalvonnasta ja kansainvälisistä asioista keskittyen lopulta edunvalvontaan. Oli mielenkiintoista ja sain tavata ihmisiä, joihin olen vieläkin yhteydessä.

Mieleenpainuvinta siinä ajassa

Urheilu ammattilaistui, mutta järjestelmät olivat todella puutteellisia. Nostimme agendalle urheilijan sosiaaliturvan, vakuutusasiat myös vapaaehtoisilla ja musiikin tekijänoikeuskysymykset. Arvonlisävero tuli Suomeen 1994, josta siitä meille verohallinnon kanssa tuli molemminpuolinen opetus- ja oppimistehtävä.

Asiat huusivat toimenpiteitä. Rainer Anttilan kanssa meillä oli noin 30 lain lista tarvittavine toimenpiteineen – ja sitten vain otimme yhteyttä. Olen uskaltanut ottaa yhteyttä kehen tahansa, jos olen huomannut, että muutos on tarpeen. Kohtuullisuus on ollut avainsana. Ei pidä pyytää kohtuuttomia.

Mitä tarkoittaa rakkaudesta urheiluun sinulle

Urheilun merkityksen huomasin tippa silmässä, kun eräs pikkutyttö sanoi raitiovaunussa: ”Kato äiti meidän opettaja!” Vanha kansalaistoiminnan edunvalvoja oli yhden kauden lasten jumpparyhmän varaohjaaja.

Nytkin erään yhdistykseni kautta tarjoamme koti- ja kouluyhdistyksen kanssa tanssia ja voimistelua oppilaille.

Mistä saat energiaa ja iloa

Siitä kun saan suoritettua asiat loppuun. Energisoidun huomatessani jotain parannettavaa, on se sitten puun kaataminen tai puute verolainsäädännössä – ja että saan muita mukaan. On jäänyt äärimmäisen hyvä mieli niistä asioista, joita on saatu yhdessä aikaan. Saan energiaa, kun huomaan että lapset ja lapsenlapset kasvavat ja menestyvät – jaksan siten aina uudelleen ja uudelleen.

Mietelause tähän aikaan

Kaikki järjestyy.

Kerstin Ehnholm on Suomen Urheilujohtajaseniorit ry:n hallituksen puheenjohtaja.