Urheiluvaikuttaja Kirsti Partanen

29.6.2021

”Rakkaus urheiluun on synnyttänyt minussa halun mahdollistaa myös muille tavoitteiden saavuttamisen, liikunnan riemun ja elämykset", sanoo Kirsti Partanen.

Mitä mielen päällä

”Kiitollisuus elämästä, läheisistä, ystävistä ja kesästä kauniissa kotimaassa. Toivon ihmisiltä vastuullisuutta, että koronapandemia ei riehaannu ja se selätetään.”

Mistä nyt pitäisi puhua liikunnassa ja urheilussa

”Mitkään rakenteet tai toimintatavat eivät ole kiveen kirjoitettuja. Miten lisätään dialogia ja jatkuvaa kehittämistä sidosryhmiä kuunnellen ja sitouttaen? Miten reagoidaan ja hyödynnetään kritiikki ja palaute? Urheilun arvot, moraali, etiikka, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat edelleen agendalla. Urheilun tulee olla tässä arvojohtaja, osoittaa se omin teoin ja keskustelua julkisuudessa ylläpitäen.”

”Urheilun selviäminen koronapandemiasta vaatii järjestöjen yhteistyötä, toimivien ratkaisujen jakamista ja edunvalvontaa. Järjestöt ovat tehneet koronan aikana isoja digiloikkia, joita voidaan hyödyntää tulevaisuudessa. Kuitenkin kansalaistoimintaan pohjautuva, ihmiseltä ihmiselle tekeminen tarvitsee edelleen aitojen kohtaamisten ja osallisuuden vahvistamista.”

Taustasi urheilussa johtajana ja vaikuttajana kolmella lauseella

”Olen onnekas saatuani kokea urheilujohtajuutta monella tasolla: seurajohtajana, alueen luottamustehtävissä, Voimisteluliiton puheenjohtajana, kansallisissa kattojärjestöissä, Suomen Olympiakomitean hallituksessa, kansainvälisessä Voimisteluliitossa ja World Gymnaestradassa 2015."

"Kaikki lähes 40 vuoden aikana kokemani vastuulliset tehtävät ovat olleet minulle sydämen asioita ja kasvattaneet ihmisenä. Jokainen luottamustehtäväni on ollut opettavainen, antanut valmiuksia seuraaviin haasteisiin ja kehittänyt toivon mukaan minua myös johtajana.”

Mieleenpainuvinta siinä ajassa

”Yli 2000 jäsenen seuran puheenjohtajuus vuosikymmeniä sitten oli minulle kansalaistoiminnan johtamisen alkusysäys ja korkeakouluni. Se oli työntäyteistä aikaa ilman palkattuja työntekijöitä ja silloisilla alkeellisilla toimisto- ja viestintävälineillä. Opin arvostamaan seuratyötä toimijoineen kantapään kautta.”

”Voimisteluliiton puheenjohtajana iso ponnistus oli vuosia kestänyt kahden voimisteluliiton yhdistyminen vuonna 2005. Sitä seurasi monet haastavat vuodet, jolloin kaksi hyvin erilaista kulttuuria piti sitouttaa puhaltamaan yhteen hiileen.”

”Massiivisen Helsingin World Gymnaestradan 2015 järjestelytoimikunnan puheenjohtajuus oli huikea kokemus. Koko prosessi hausta toteutukseen kesti seitsemisen vuotta. Onnistuminen palkitsi.”

”Mieliinpainuvinta ovat kuitenkin olleet kaikki ne ihmiset, joiden kanssa olen saanut toimia yhdessä oppien, aikaansaaden, onnistuen ja vaikeudet selättäen. Kanssatoimijat kannattelivat ja heitä on yhä ilo tavata.”

Mitä tarkoittaa rakkaudesta urheiluun sinulle

Synnyin urheiluhulluun perheeseen, jossa urheilun seuraaminen oli yhteinen intohimo. Penkkiurheilu on rakas harrastus ja seuraan kaikkea urheilua 'sumopainista balettiin'. "

"Nautin kokiessani tunteita ja nähdessäni huikeita fyysisiä suorituksia, taituruutta, sinnikkyyttä, olosuhteiden voittamista, tiimityötä, taustajoukkojen tukea ja ammattitaitoa. Se on myös kiitollisuutta seuratoiminnasta, joka on liikunnan elinikäisen harrastamisen ja huippu-urheilun perusta."

"Rakkaus urheiluun on synnyttänyt minussa halun mahdollistaa myös muille tavoitteiden saavuttamisen, liikunnan riemun ja elämykset.”

Mistä saat iloa ja energiaa

”Jälkikasvuni perheineen ovat minulle ja puolisolleni tärkein ilon aihe. Lukeminen, kulttuuri, liikunta, jumpparyhmäni ja muutama järjestötehtävä antavat hyvää oloa keholle ja mielelle. Iloa tuo se, että jaksan edelleen seurata maailman menoa, kykenen omaksumaan uutta ja vielä seniorikansalaisena toimia yrittäjänä.”

Mietelause tähän aikaan

”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”