Urheiluvaikuttaja Maija Innanen

21.12.2022

"Pitäisi kirjoittaa ja brändätä koko liikunnan ja urheilun tarina rohkeasti todeksi hyvän kautta.  Samalla pitäisi tarttua ennakoivasti vallitseviin epäkohtiin", sanoo urheiluvaikuttaja Maija Innanen.

Maija Innanen

Mitä mielen päällä

Olen kiitollinen hyvästä elämästä, läheisistä ja ystävistä sekä lukuisista kohtaamisista, opeista ja kokemuksista, joita elämä on tuonut tullessaan. Hieno asia on, että tässäkin iässä on vielä mahdollista kehittyä. 

Mistä nyt pitäisi puhua liikunnassa ja urheilussa

Pitäisi kirjoittaa ja brändätä koko liikunnan ja urheilun tarina rohkeasti todeksi hyvän kautta.  Samalla pitäisi tarttua ennakoivasti vallitseviin epäkohtiin. Näitä asioita pohditaan myös Urheilujohtajuus nyt – rytminvaihdos 3 -tilaisuudessa 11.1.2023. 

Taustasi urheilussa johtajana ja vaikuttajana  

Olen onnekas, sillä olen saanut toimia hyvin monipuolisesti liikunnan ja urheilun kentällä. Yli kymmenen vuotta kunnan ja valtion leivissä.  Yli kaksikymmentä vuotta liikunnan ja urheilun järjestötehtävissä ja kymmenen vuotta Stadion-säätiön johdossa. Pari vuotta myös liikunta-alan yrittäjänä. Tästä yli neljästäkymmenestä vuodesta noin 30-vuotta erilaisissa johtotehtävissä. Työuraan on liittynyt myös lukuisia mielenkiintoisia luottamustehtäviä.

Mieleenpainuvinta siinä ajassa

Innostuminen ja asioiden tavoitteellinen toteuttaminen yhdessä pitkäjänteisesti.  Uskon hyvän ilmapiirin luomiseen, toisen työn arvostamiseen, kiittämiseen ja kannustamiseen. Onnistuminen edellyttää toimijoilta erityisesti kykyä kuunnella. Vahvojen yhteiseen asiaan uskovien verkostojen kautta on mahdollisuus saada asioita eteenpäin.

Mitä tarkoittaa rakkaudesta urheiluun sinulle

Työtäni on aina ohjannut vahva usko kansalaistoimintaan ja yhdessä tekemiseen. Olen tavoite/tulosorientoitunut. Polku ei ole aina suoraviivainen vaan välillä täytyy ottaa ”Plan B tai C” käyttöön. 

Tyttösenä rakkaudesta urheiluun tarkoitti kömpelön tytön iloa löytää oma juttu  - erityisesti voimistelua, jalkapalloa, taitoluistelua ja uintia. Nuorena ohjaajaksi kouluttautumista, aikuisena ammattia sekä tilaisuutta tutustua lukuisiin osaajiin ja erityisesti mahdollisuutta vaikuttaa. Nyt seniorina voin jakaa kokemuksia pyydettäessä muun muassa mentorina,  tavata samanhenkisiä tuttuja  ja harrastaa ilman suorituspaineita.

Mistä saat iloa ja energiaa

Kesän lapsena erityisesti valosta ja vedestä. Kuluvana syksynä oli mahdollisuus kokeilla pidempää elämistä auringon alla ja meren ääressä. Kokeilu kannatti. Liikunta, kulttuuri, läheiset ja ystävät ovat aina tärkeitä.

Mietelause tähän aikaan

Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota – Tove Jansson