Urheiluvaikuttaja Roger Talermo

11.3.2022

"Aina pitää puhua lapsista ja nuorista sekä tulevaisuudesta. Sitä ei saisi koskaan unohtaa", sanoo urheiluvaikuttaja Roger Talermo. 

Roger Talermo nauttimassa urheilusta.

Mitä mielen päällä

Liikunnassa ja urheilussa suurin kysymys tällä hetkellä liittyy urheiluun ja politiikkaan. On toivottu etteivät ne sekoittuisi, vaan urheilu tekisi urheilupolitiikkaa ja poliitikot keskittyisivät yleispolitiikkaan. Nyt elämme kuitenkin sellaista ajanjaksoa, että niitä ei millään voi pitää erillään. Kysymykset ovat niin suuria että myös urheilijoille pitää antaa vaikutusmahdollisuus. Hiukan huolestuttaa urheilijoiden näkökulmasta se, että muut asiat saavat enemmän ajatusta kuin itse urheileminen.

Mistä pitäisi puhua liikunnassa ja urheilussa

Aina pitää puhua lapsista ja nuorista sekä tulevaisuudesta. Sitä ei saisi koskaan unohtaa. Tässä pandemian ja maailmanpalon ajassa se edelleen korostuu. Lapset ja nuoret ovat liikkuneet vähemmän, on ollut vähemmän mahdollisuuksia, koska lasten ja nuorten liikunta on yhä enemmän organisoitua liikkumista. Nyt kun se on ollut pannassa, ovat nuoret siitä aika tavalla kärsineet.

Taustasi urheilussa ja johtajana ja vaikuttajana

Koska olen itse ollut urheilija, halusin olla urheilujohtaja, joka yrittää ajatella urheilijan parasta. Urheilujohtajana pyrin myös mahdollisimman yksinkertaiseen ja virtaviivaiseen järjestelmään, jossa byrokratia olisi minimissään. Toimin muun muassa Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana vuodet 2004 - 2012. 

Mikä mieleenpainuvinta siinä ajassa

Urheilijana mieleenpainuvinta on tietenkin urheilun ilo sekä omien rajojen kokeileminen ja etsiminen, sekä se yhteisöllisyys, joka urheilussa vallitsee.

Urheilujohtajan näkökulmasta mieleenpainuvinta oli moninaisuus, kompleksisuus ja omalla tavallaan johtamisen vaikeus rationaalisesti. Oli huomioitava niin paljon muita asioita kuin ”helpoin ja paras tie”.

Mitä rakkaudesta urheiluun tarkoittaa sinulle

Urheilulla on vaikutus kaikkeen mitä teen ja mitä ajattelen. Kaikki ei mene urheilun kautta mutta sillä on niin merkittävä osa elämässäni, ettei sitä voi missään vaiheessa sivuuttaa, riippumatta pohtiiko sitä fyysisenä tai psyykkisenä ilon tuojana.

Urheilu rakentaa monella positiivisella tavalla yhteiskuntaa. On hienoa saada katsoa sitä iloa, jonka lapset kokevat kun urheilevat yhdessä, ja kuulee sitä huutoa ja hauskuutta. Yhtä lailla urheilu rakentaa siltoja ja yhteenkuuluvaisuutta kansakuntien ja kulttuurien välillä.

Mistä saat iloa ja energiaa

Pääsääntöisesti saan energiaa itse urheilemalla, liikunnasta. Se on hyvin vapauttavaa ja pakottaa keskittymään siihen mitä teen, tavallaan rassaa sekä kehoa mieltä. Pidän itse eniten niistä lajeista, joissa fyysisen suoritteen lisäksi joutui miettimään miten asioita olisi parasta tehdä. Nautin eniten kun vaaditaan myös taktista osaamista.

Mietelause tähän aikaan

Sitä varmaan pitää hakea yhdessä tekemisestä ja toisten suvaitsemisesta.